Me pyritään tuottamaan sellainen kokemus, että nuori tuntee itsensä merkitykselliseksi ja tärkeäksi

jns nuve.png
Kuva: Joensuun Nuorisoverstas ry

Olin yhtenä kevättalven perjantaina koulutuksessa, joka käsitteli vaikuttavuuden johtamista. Etsimme vastauksia siihen, mitä vaikuttavuutta tuotat päivittäin ja mitä vaikuttavuus meidän toiminnassa tarkoittaa?

Sinä päivänä muotoilin vihkooni seuraavia lupauksia meidän toiminnasta:

”Me pyritään tuottamaan sellainen kokemus, että nuori tuntee itsensä merkitykselliseksi ja tärkeäksi.”

”Sun elämä on ainutlaatuinen ja sulla on kyky oppia ihan omalla parhaalla tavallasi. Olet hyvä ja mukava ja sulla on mahdollisuus saada kavereita ja uusia tuttuja. Täällä sua ei kiusata.”

Tuo koulutuspäivä vahvisti sitä tietoa, että numeeristen tietojen lisäksi on ehdottoman tärkeää kerätä myös kokemustietoa laadullisia mittareita käyttäen. Työpajoilla ja etsivässä nuorisotyössä on ollut jo vuosia käytössä Sovari, joka vastaa juuri tähän tarpeeseen. Mikä vielä parasta, että Sovari on kansallisesti yhteismitallinen eli eri toimijoiden tuloksia voi jossain määrin vertailla. Sovari on meillä käytössä niin työpajatoiminnassa kuin etsivässä nuorisotyössäkin.

Vuosien mittaan olemme saaneet Sovarissa kaikenlaista palautetta. Herkullisimpia ovat ne negatiiviset vapaasti kirjoitetut palautteet, jotka antavat aihetta joidenkin prosessien ja työpajakäytäntöjen kehittämiseen. Luotamme nuoriin myös kehittämisessä. Sovarin tulosten saamisen jälkeen järjestämme aina nuorten raadin, jossa keskustellaan toiminnan kehittämiskohdista. Parhaat ratkaisut ovat jo valmiina nuorten ajatuksissa, kun vain muistaa heiltä kysyä.

Olemme myös ottaneet mittarin tulokset mukaan vaikuttamiseen mm. rakentamalla muutamia infograafeja, koska tuloksista on hyvä kertoa myös sidosryhmille ja vaikuttajille. Infograafit on julkaistu myös yhdistyksemme Facebookissa.

Sovarin sisällöt vastaavat niitä sosiaalisen vahvistamisen tavoitteita, jotka nuorten työpajoille ja etsivään nuorisotyöhön on asetettu. Kysely ei ole ihan helppo eikä lyhyt. Työpajatoimintaan olemme myös kehitelleet väliarviointiin oman keskustelupohjan, joka vastaa Sovarin teemoja. Näin nuoret myös oppivat sanallistamaan vahvistumistaan sekä ymmärtävät ehkä paremmin Sovarin kysymykset. Tarkoituksena on saada valideja vastauksia.

Ja vielä tuohon keväiseen koulutuspäivään… Taas kertaalleen totesin, että meillä työpajoilla on käytössämme aika edistykselliset ja asiakaslähtöiset työkalut, joilla voimme osoittaa laadukkaan työn tulokset ja vieläpä kansallisesti vertaillen.  Tervetuloa muiltakin sektoreilta tutustumaan! Asia, jota meidän pitää tehdä enemmän, on työmme näkyväksi tekeminen niin somessa kuin muissakin medioissa sekä suoralla tiedottamisella sidosryhmille.

Ulla Mänttäri-Tikka
toiminnanjohtaja
Joensuun Nuorisoverstas

Infograafeja Joensuun Nuorisoverstaan vaikuttavuudesta

Verkkotyöpaja – yhteisöllinen ympäristö yksilöllisiin tarpeisiin

Teknologian kehittyminen on tuonut digitaaliset työkalut osaksi nuorisotyön menetelmiä. Nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juveniassa tutkitaan, kehitetään ja pilotoidaan verkkotyöpaja-konseptia. Mitä hyötyä on viedä työpajatoiminta verkkoon?

verkkopaja

Työpajatoiminta on yksi niistä nuorille suunnatuista palveluista, jonka ytimenä on ryhmämuotoinen toiminta ja yhteisöllisyys. Nuoren sosiaalinen vahvistuminen tapahtuu muun muassa omien vahvuuksien löytämisen kautta, mutta esimerkiksi maaseudun pienissä kunnissa työpajojen mahdollisuudet tarjota monipuolista tekemistä voivat olla rajalliset. Nuorten vähäinen määrä ei aina mahdollista ryhmän syntymistä nuorten yksilöllisten vahvuuksien ja mielenkiinnon kohteiden ympärille. Osalle maaseudulla asuvista nuorista työpajalle on niin pitkä matka, että palvelun saavuttaminen voi olla haastavaa.

Verkkotyöpajan tarkoituksena on lisätä nuorten mahdollisuuksia osallistua monipuoliseen työpajatoimintaan asuinpaikasta riippumatta. Kehittämisen tukikohtana toimii Mikkelin kaupungin nuorten työpajat. Kevääseen 2020 asti jatkuvan pilotoinnin aikana hankitaan kokemuksia verkossa työskentelystä ja ohjaamisesta. Nyt verkossa työskentely on tapahtunut lähinnä digitaaliseen mediaan liittyvien tehtävien parissa. Nuori voi perehtyä esimerkiksi valokuvauksen, koodauksen tai 3D-mallinnuksen alkeisiin, tehdä niihin liittyviä tehtäviä ja keskustella muiden valmentautujien tai ohjaajan kanssa.

Kehitystyön tavoitteena on luoda verkossa toimivasta työpajasta yhteisöllinen ympäristö, jossa lähtökohtana on tekemällä oppiminen nuorten kiinnostuksen kohteiden mukaisesti. Toiminnan tavoitteet rakentuvat yksilöllisesti nuoren elämäntilanteen huomioiden. Verkossa toimiva työpaja voi toimia myös orientaationa digimaailmassa ja verkossa toimimiseen sekä medialukutaidon kehittymiseen. Läsnäolo verkkovälitteisesti on onnistuneen ohjauksen tärkeä elementti. Olennaista on, että ohjaajalla on aikaa olla verkossa nuoria huomioiden ja synnyttäen keskusteluja myös nuorten keskinäiseksi kanssakäymiseksi.

Parhaimmillaan perinteiset ja digitaaliset palvelut tukevat rinnakkain toinen toisiaan

Digitaalisuus avaa uusia tapoja toimia, mutta osa nuorista kaipaa ensisijaisesti kasvokkaista kohtaamista. Vuorovaikutus verkon välityksellä on monille nuorille tuttua ja luontevaa, mutta tämä ei koske kaikkia nuoria. On paljon niitä, joilla taidot, laitteet tai verkkoyhteydet eivät anna riittäviä edellytyksiä osallistua digitaalisessa ympäristössä tapahtuvaan toimintaan. Verkkotyöpajaan osallistuvalla nuorella on oltava mahdollisuus saada myös kasvokkaista ohjausta. Yksi vaihtoehto on tuoda verkkotyöpaja fyysisen työpajan sisään. Monelle nuorelle työpajalle lähteminen on tärkeä osa arkea ja ainoa syy poistua kotoa.

Parhaimmillaan verkkotyöpaja tuo lisää joustavuutta ja monipuolisuutta työpajatoimintaan mahdollistaen nuoren pysymisen palveluiden piirissä vaihtelevissa elämäntilanteissa. Valtakunnallisena palveluna verkkotyöpaja mahdollistaisi yhteisöjen rakentumisen erilaisten mielenkiinnon kohteiden ympärille yli työpajojen seinien ja kuntien rajojen. Lähitulevaisuudessa teknologian kehittyminen avaa lukuisia uusia kiehtovia mahdollisuuksia verkkotyöpajojen sisällöille ja toteutustavoille. Näitä mahdollisuuksia kannattaa rohkeasti hyödyntää hyväksi havaittuja periaatteita romuttamatta.

Kirjoittajat

Ville Eerikäinen työskentelee Juveniassa TKI-asiantuntijana Digillä Duuniin! -hankkeessa.

Marja Moisala on Juveniassa projektitutkijana hankkeessa Paikkariippumattomuus tulevaisuuden nuorten palveluissa maaseudulla ja Etsivän nuorisotyön osaamiskeskuksessa

 

 

Tapahtuman järjestäminen osana työpajatoimintaa – Kouvolassa huvipuisto muuttuu työpajanuorten taide- ja kulttuurinäyttämöksi

karuselli-tykkimc3a4ki.jpg

Kun joku joskus viime syksynä sanoi kahvitauolla nähneensä Työpajayhdistyksen sivuilla haun vuoden 2019 Ihanko Pihalla? -tapahtuman järjestäjäksi, niin mitäpä siitä sitten seurasikaan. Ihan pieni pihalla oleva innostuksen puuska. Totta ihmeessä me kokeilemme onneamme. Ideat lentelivät sanan varsinaisessa merkityksessä. Lentelivät kivipuutarhasta, betoniveistoksiin, varmaankin kuumailmapalloista sirkukseen. Tuohon vain työpajan pihalle, noille muutamalle nurmikkoläntille Ihanko Pihalla? -tapahtuma pystyyn. Ruokkiihan tuo meidän kahvila muutaman sata ihmistä tuossa kaiken muun työn ohessa ihan huomaamatta ohimennen.

Seuraavalla kahvitauolla rupeamme jo laskeutumaan lähemmäksi maanpintaa, onneksi. Kuka ideoinnin huumassa olikaan lausunut ilmoille lausahduksen Tykkimäen huvipuistosta yhtenä mahdollisena yhteistyökumppanina, hän oli lausunut sen asian julki, joka on yksi tulevan Ihanko Pihalla? -tapahtuman järjestelyjen kivijalka. Ei siis muuta kuin hakemus ns. tulille.

Kun sitten tieto tuli, että Nuorten työpaja Kouvolassa on valittu vuoden 2019 Ihanko Pihalla? -tapahtuman järjestäjäkumppaniksi, huomasimme astuneemme mielenkiintoiselle matkalle, joka poikkeaa tavanomaisesta työpaja-arjestamme. Matkalle, joka on kuin vuoristo laaksoineen, kivuttavien vuoren rinteiden, saavutettuja huippuja ja taas alas jyrkkää rinnettä seuraavan laakson pohjalle. Matka kohti tulevaa tapahtumaa on ollut ja tulee olemaan merkityksellinen. Koska tunne siitä, että tapahtuman järjestäminen saattaa avata silmiämme sille, että vastaisuudessakin kannattaa ottaa uusia haasteita vastaan ja astua yhdessä nuorten kanssa kohti haasteita, tehdä yhdessä, tavoitella jotain sellaista, josta jää muistiimme yhdessä tehdyn ja koetun muisto.

Kun olemme rohkaistuneet astumaan oman turvallisen työreviirimme ulkopuolelle, olemme astuneet alueelle, jossa joudumme haastamaan, ylittämään ja löytämään omia rajojamme. Kohtaamaan omia pelkojamme, epäonnistumisen ja kritisoiduksi tulemisen pelkojamme.

On otettava puhelin käteen ja kohdattava meille aiemmin tuntemattomia ihmisiä. Laittamaan itsensä likoon ja hyväksyttävä, että aina ei saa omaa tahtoa läpi. Mutta kaiken tämän keskellä on yllättäen kohdannut sen, että ympärillämme on todella upeita, hienoja ja innostuneita nuoria ihmisiä, joiden osaaminen ja taidot ovat mielettömiä. Yllättäen huomaa, että tapahtuman järjestäminen onkin ihmisten kohtaamista, ei vain tapahtuman konkreettista järjestämistä, joka toteutetaan Ihanko Pihalla? -tapahtumana 23.5.2019 Tykkimäen huvipuistossa. Tapahtuman järjestäminen ja itse tapahtuma on sittenkin kaikkien ulkoisten puitteiden raamittama mahdollisuus ihmisten kohtaamiselle. Sille kaikkein tärkeimmälle asialle: toisen arvostamiselle, tukemiselle, kanssa ihmisten hyväksymiselle, toisen ihmisen näkyväksi saattamiselle.

Mitä tapahtuman konkreettinen järjestäminen on? Kun yrittää selvittää jotain, löydät vihdoin puhelinnumeron. Soitat, selität, kysyt ja saat uuden puhelinnumeron. Soitat, saat uuden puhelinnumeron ja kun olet saanut neljä uutta numeroa ja soittanut niihin, yllättäen huomaat soittaneesi kierroksen ja päättyneesi soittaneesi siihen numeroon, josta soittokierroksen aloitit. ”Hei, minä täällä uudestaan, miten tässä näin oikein kävi, mehän puhuimme hetki sitten.” Ja sitten toivottelemme toisillemme hyvää alkanutta työviikkoa.

Järjestelyt ovat palavereja. Joskus tulee tunne, että palaverit ovat kuin tanssia: yksi askel eteen, kolme askelta taakse. Kadonneita muistilappuja, löytyneitä muistilappuja, sähköposteja, puhetta, puhetta, pelkoa siitä, että jotain tärkeää unohtuu hoitaa. Ajan liian rivakkaa kulumista.

Miksi on vaikea nauttia kaikesta edessä olevasta ja tuntea, että olemme saaneet mahdollisuuden? Ehkä siksi, että työpajamme arjessa olemme olleet ja olemme yhä liian sidottuja rutiineihimme. Olemme tottuneet johonkin, jota voi konkreettisesti käsin koskettaa, materiaaleihin, puutavaraan, siklattaviin pinnatuoleihin, maaliin, kankaisiin, lankoihin, siivousvälineisiin, haravaan, lumikolaan, muuttolaatikoihin. Työn etenemistä voi tarkastella reaaliajassa ja lopputuloksen laatuun voi puuttua, jopa joskus teetättää työ uudelleen, jos työn lopputulos ei ole ollut aiotun kaltainen. Mutta nyt tuleva tapahtuma, järjestelyistä huolimatta on edessäpäin ja tunne siitä, että vasta tuolloin näemme, onko työmme onnistunut vai ei.

Tapahtuman järjestäminen onkin uuden oppimisen paikka. Se on myös mahdollisuus tutustua omaan työskentelytapaan, kykyyn hyväksyä epävarmuutta, sekä tunnistaa itsessä työntekijänä sen, kuinka suhtautuu siihen, kun omia suunnitelmia ja ajatuksia kyseenalaistetaan.

Mutta kaiken tuon ylläolevan yläpuolelle tapahtuman järjestämisessä nousee eräs asia, joka meiltä niin usein tuntuu työpaja-arjessa unohtuvan ja jolle helposti sokeudumme. Olemme saaneet mahdollisuuden tutustua ja nähdä omissa pajanuorissa ja työkavereissamme aivan uusia kykyjä ja taitoja. On kysyttävä rehellisesti, annammeko työpajalla nuorillemme mahdollisuuden näyttää taitonsa ja kykynsä, osaamisensa vai haluammeko me ohjaajina suitsia nuoremme työskentelemään ja toteuttamaan jonkin itsellemme tutun, turvallisen ja yllätyksettömän parissa?

Ilman pajamme nuoria me emme pystyisi tulevaa Ihanko Pihalla? -tapahtumaa 23.5.2019 Tykkimäen huvipuistossa Kouvolassa järjestämään. Ilman pajamme nuoria, ilman niitä pajamme ulkopuolelta tulevia innostuneita, asialleen omistautuneita ihmisiä, joita olemme järjestelyjen yhteydessä tavanneet, emme pystyisi tapahtumaa järjestämään.

Nähdään Tykkimäellä työpajanuorten Ihanko Pihalla? -taide- ja kulttuuritapahtumassa 23.5.!

Lea Saarenpää,
työvalmentaja,
Kouvolan nuorten työpaja

”Parasta oli aurinko, koiraseura, mukava ihmisseura ja vaellusmaisemat”

Tulus-ryhmän retkipäivä Syötteen kansallispuistoon 25.3.2019

Kokoonnuimme aamulla Nuorten pajakeskukseen ja etsimme lainavaatevarastosta kaikille nuorille retkeen soveltuvat vaatteet päälle. Mukaan pääsi myös yhteistyökumppani, erikoissuunnittelija Hannele Kytö, Metsähallituksesta. Ajomatkalla Syötteelle nuoret huomioivat maiseman nopean muuttumisen Oulun tasaisesta merenpohjamaisemasta komeaksi vaaramaisemaksi. Joku sanoi, että ihan kuin olisimme tulleet Lappiin.

Saavuttuamme Syötteen luontokeskukseen kiersimme sen pihapiirissä olevan lyhyen Siivekkäiden luontopolun. Tälle luontopolulle työpajanuoret olivat edellisenä syksynä kutoneet värikkäitä kaulaliinoja reittiopasteiksi. Opastekaulaliinat näyttivät edelleen piristäviltä puiden rungoilla ja olivat kestäneet hyvin kovalumisen talven.

Luontokeskuksella meitä oli vastassa asiakasneuvoja Juho Niemelä kahden koiransa kanssa. Lounasta syödessämme Juho kertoi meille omasta taustastaan, koulutuksestaan ja siitä, kuinka hän on päätynyt Metsähallitukselle töihin ja mitä hänen työnkuvaansa kuuluu.

Suunnitelmissamme oli vaeltaa Vattukurun talviretkeilyreitti, mutta jouduimme muuttamaan suunnitelmia reitin parkkialueen ollessa tukittu. Uusi suunta otettiin kohti Teerivaaran kahta huippua, Teerivaaran retkeilyreitille. Maisemat hivelivät mieltä ja silmää. Hannele otti aika-ajoin hankikylpyjä testaten näin lumen syvyyttä. Puheen pulputus oli ilahduttava ja ihmiset sekä koirat hyvällä tuulella. Juho kertoi meille paljon Syötteen alueesta ja retkeilystä yleensä. Teerivaran kierrokselta lähtee merkitty reitti Annintuvalle ja suuntasimme suon yli sinne. Polku oli aikalailla tuiskunnut umpeen ja upotti kiitettävästi.

Annintuvalla pidimme taukoa ja söimme eväitä. Sitä olisimme voineet jatkaa vaikka kuinka kauan, niin hyviä keskusteluja tulien äärellä taas syntyi. Parannettiin maailma ja yhteiskunta ja naurettiin niin, että ikenet loistivat. Loistava retkisää oli suosinut meitä ja auringon jo alkaessa painua puurajan lähelle, oli lähdettävä viimeiselle kävelypätkälle kohti parkkipaikkaa. Kävelymatkaa tuli yhteensä n. 7 km ja kaikki jaksoivat sen, vaikka välillä tallustimme hangessa.

Ajellessamme auringonlaskussa kohti Oulua, auton takaosassa keskustelut jatkuivat. Sivukorvalla kuski kuuli, kuinka ryhmässä toimimisen voimaa ihmeteltiin, todettiin miten nopeasti luonnossa voi tutustua toisiin ihmisiin, ihmeteltiin kaunista luontoa, vertaistuen tärkeyttä elämisen haastavissa tilanteissa arvostettiin, perustettiin someryhmä jatkotapaamisia varten ja lisää tekemistä sekä yhteisiä retkiä kaivattiin. Hmm. Mitenköhän se osallisuuden kokemus nyt oikein määriteltiinkään?

Tulus-ryhmä on Luontoa toimintaan- hankkeen (ESR) järjestämää matalan kynnyksen luontovalmennusta Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnassa. Ryhmän valmennusjakso kestää 2 kk ja ryhmätoimintapäiviä on kahtena päivänä viikossa. Pienessä kuuden nuoren ryhmässä seikkaillaan Oulun lähiluontokohteissa ja tutustutaan ympäristöasioihin ja retkeilymahdollisuuksiin, sekä samalla omaan itseen ja omiin voimavaroihin. Ensimmäinen luontovalmennus pidettiin 4.2.-26.3.2019. Seuraava ryhmä aloittaa syksyllä 2019 ja sitä kehitetään nuorilta saadun palautteen pohjalta.

Anu Kuustie, yksilövalmentaja
Luontoa toimintaan -hankkeen hanketyöntekijä
Oulun kaupungin nuorten työpajat

Alla nuorten kommentteja retkipäivästä ja kokonaisarvio hankkeen ”retkimittarilla” mitattuna.

oulu palautemittari.png

”Oli kiva päivä vaeltaa hupaisalla ja lämminhenkisellä porukalla kauniissa tunturimetsässä ja kokea yhdessä talvisen tykkylumimetsän lumo.”

”Parasta oli aurinko, koiraseura, mukava ihmisseura ja vaellusmaisemat. Opin kaikenlaista nippelitietoa metsästä, linnuista ja eräretkeilystä.”

”Parasta retkessä oli rento yhteismeininki ja mahtavat maisemat sekä koirat. Tulus-ryhmässä on ollut todella mukavaa. Ryhmäkoko on ollut sopiva, vetäjät ovat olleet ihania, sekä meininki on ollut huippu. Olen kiitollinen.”

”Oli mukava kävellä kauniilla metsäpolulla ja uppoutua hetkeksi ihastelemaan maisemia. Seura oli leppoisaa ja tunnelma rento. Kunpa vain retket olisivat vähän pitempiä, niin ehtisi nähdä vielä enemmän.”

”Opin tuntemaan uusia paikkoja, joissa retkeillä jatkossakin ja tuoda kavereitakin mukaan.”

”Opin, että kahvipannun nokan pitää osoittaa posioon päin.”

”Isoin asia, mitä näillä reissuilla olen oppinut, on se, että kuinka helppoa pienen patikointiretken järjestäminen olisi. Sopivat vaatteet, sopiva seura ja matkaan vaan!”

 

 

 

 

Nuoren matka työpajalla

Nuori nainen tulee Nuorten Taidetyöpajan kuntouttavan työtoimen haastatteluun tammikuussa 2013 yhdessä TYP:in työntekijänsä kanssa. Haastattelijana oli mukavan oloinen pajan naisohjaaja. Nuori kertoi avoimesti oman tarinansa ja elämäntilanteestaan, jossa hän asui kahdestaan pienen lapsen kanssa, masennuskausistaan, paniikkihäiriöstään ja ahdistuksesta, kun ei tiennyt mitä tekisi tulevaisuudellaan. Oman kertomansa mukaan hän ei osaisi oikeastaan mitään, harrastuksia ei ollut eikä liiemmin mitään mielenkiinnon kohteitakaan. Arki pyöri lapsen ehdoilla, kaverit ja perhe hänelle olivat tärkeitä ja heitä näkikin säännöllisesti. Tukiverkostoa oli arjessa, mutta silti olo oli useasti yksinäinen ja tarpeeton.

Työvalmentaja kuuntelija tarkasti nuoren tarinaa. Hän sanoi ettei, päällepäin huomaisi tai uskoisi, että hän kärsisi paniikkihäiriöstä tai masennuksista. Mutta totesikin että harvemmin niitä päältäpäin näkeekään. Nuori oli ulkoisesti huoliteltu, meikattu, tukka nätisti laitettu ja siistit vaatteet. Valmentaja sanoi, että nuori kertoi ihailtavan avoimesti omista vaikeista asioistaan ja kuulosti siltä, että pajajakso olisi tässä elämäntilanteessa hyödyllinen. Ei mennyt montaa päivää, kun työvalmentaja soitti ja kertoi Reili-pajalle tulevan pari peruutusta. Nuori nainen saisi paikan ja hän otti sen vastaan. Hänelle oli hiukan epäselvää, mitä paja voisi hänelle antaa, mutta ajatus siitä tuntui hyvältä, että saisi arkeen kolmena päivänä viikossa tekemistä ja seuraa ja olisi joku aikuinen, jolle voisi tarvittaessa puhua. Hän oli kokenut pajaohjaajan jo haastattelussa turvalliseksi ja kannustavaksi.

Paja alkoi tammikuun alussa. Ensimmäinen päivä jännitti nuorta todella paljon. Ahdisti. Hengittäminen oli hankalaa. Kädet hikosivat. Tuntui, ettei jalat totelleet. Silti hän meni pajalle, sillä vaihtoehdot sillä hetkellä olivat joko mennä ja kohdata omat pelot ja ahdistus tai sitten jäädä edelleen kotiin, jolloin ahdistus vain kasvaisi todennäköisesti lisää.

Ryhmässä oli yhteensä kahdeksan nuorta, mikä vaikutti juuri sopivan kokoiselta porukalta. Ei liikaa uusia ihmisiä, joiden kanssa tulisi seuraavat kolme kuukautta viettää. Toisiinsa nuoret tutustuivat erilaisten tutustumisleikkien avulla. Ei tarvinnut kertoa itsestä kuin nimi ja muutamia juttuja mistä pitää.

Tekemistä oli monipuolisesti: kädentaidon juttuja, kokkausta, liikuntaa ja yhteisiä keskusteluhetkiä. Nuori oli luullut, ettei osaisi oikeastaan mitään, mutta asioita tehdessä hän huomasi useaan kertaan, että oli ollut täysin väärässä. Hän teki mm. hienoja kankaanpainantatöitä, neulahuovutusta, keramiikkatöitä ja jopa taulun niin, että taulupohjatkin tehtiin alusta alkaen itse. Taulusta tuli niin kiva, että se pääsi nuoren seinälle. Liikunnassa hän oli monella tapaa taitava ja tykkäsi kovasti, kun pääsi kokeilemaan erilaisia lajeja, mm. sirkusta ja boulderointia. Yhteisissä keskusteluhetkissä juteltiin nuorten elämästä, niin tulevasta kun menneestäkin eri menetelmien avulla. Kertoi hyvästä, tiiviistä ja luottavaisesta ryhmähengestä, että kaikki pystyivät kertomaan hyvin avoimesti oman tarinansa. Niitä kuunnellessa nuori ajatteli, että jotkut hänen ongelmansa olivat hyvin pieniä monen muun nuoren ongelmien rinnalla. Asiat olivat saaneet äärettömät mittasuhteet kotona. Nyt niihin tuli hiukan perspektiiviä.

Pajalla ollessa tavoitteena oli miettiä jatkopolkuja, mitä kukakin tekee pajajakson jälkeen. Työpajajakso, kolme kuukautta on lyhyt aika nuoren elämässä. Nuoren toive oli  saada jatkaa Nuorten Taidetyöpajalla, esim. jollain toisella pajalla ja ehkä kokea, mitä on ohjaajan työ pajalla. Pajaohjaajilla oli tuolloin mahdollista ottaa omasta ryhmästään nuori itselleen apuohjaajan rooliin. Heitä kutsuttiin Taitotiimiläisiksi. Pajan ohjaaja ehdottikin, että nuori jäisi Reili-pajalle kyseiseen rooliin. Ohjaaja oli nähnyt nuoressa paljon potentiaalia. Hän oli muita kannustava ja rohkaiseva, avoin, empaattinen, kaikkien kanssa toimeentuleva ja lähti useasti esimerkillisesti ensimmäisenä tekemään uusiakin jännittäviäkin asioita innokkaasti. Palaute oli nuoresta hämmentävää. Ei hän itsessään ollut nähnyt noita piirteitä.

Ohjaaja otti nuoren mukaan pajaohjelman suunnitteluun ja opasti häntä ohjaajan työssä. Hän pääsi jopa pajalle hakevien nuorten haastatteluihin, mikä oli opettava ja luottoa lisäävä juttu. Myös työavaimen saaminen oli nuorelle iso juttu. Häneen uskottiin ja luotettiin niin, että sai talon avaimet itselleen.

Kolme kuukautta meni jälleen kerran nopeasti. Nuori oppi tuona aikana todella paljon niin ohjaamisesta kuin omasta itsestäänkin. Hän sai itse ohjata joitakin kädentaidollisia, liikuntaan ja kokkaukseen liittyviä juttuja, joita oli oppinut omalla paja jaksollaan. Palaute niin omalta ohjaajalta kuin muilta nuoriltakin oli pelkästään hyvää.

Nuori koki tarvitsevansa koulutusta alasta. Hän haki yhteishaussa yhteisöpedagogiksi opiskelemaan. Hän ei päässyt kouluun, mikä oli iso pettymys ja askel taaksepäin herkälle, kuntoutusvaiheessa olevalle nuorelle. Pajan ohjaaja oli kuitenkin nähnyt niin paljon potentiaalia alalle. Hän ehdottikin, että nuori jatkaisi apuohjaajana vielä syksyn ja niin hän jatkoi. Syksy meni hyvin ja nuori koki, että oma kunto ja jaksaminen parani, itseluottamus nousi ja hän pääsi tutustumaan monipuolisesti Nuorten Taidetyöpajan arkeen ja työhön. Jatkosuunnitelmana oli hakea keväällä uudestaan yhteishaussa kouluun, mutta sitä ennen piti kevääksi keksiä jotain tekemistä. Nuori päätti hakea palkkatukipaikkaa Taidetyöpajalta ja saikin paikan. Hän sai moneen vuoteen ensimmäisen työsopimuksen johonkin työpaikkaan.

Nuori siirtyi apuohjaajan roolista yhdeksi ohjaajaksi Voltti-pajalle. Vastuu ja työmäärä lisääntyi, mikä oli nuoresta vain hieno asia. Samalla oli hyvä ja oikea hetki siirtyä nelipäiväisestä viikosta viisipäiväiseen työviikkoon.

Isona vahvuutena nuorten kanssa työskennellessään hän koki oman kokemuksensa pajalaisena olemisesta. Hän pystyi työntekijänä antamaan nuorille vertaistukea. Kertomaan, että tietää miltä tuntuu, kun mieli on sairas, mutta myös siitä, kun mieli lähtee paranemaan ja mitkä asiat häntä ovat siinä auttaneet.  Vaikka elämässä on käynyt kuilun pohjalla, voi sieltä nousta ja saada itsensä siihen kuntoon, että pystyy käymään töissä ja saada tunteen, että kuuluu jälleen yhteiskuntaan. On paikkoja, joissa saa kuntoutua rauhassa juuri siihen tahtiin kuin itselleen on sopivaa, mennä tuetusti askel kerralla eteenpäin. Löytää omat vahvuudet ja saada itseluottamusta pieni pala kerrallaan, saada tuntea tunteen, että kuuluu johonkin ryhmään ja saa olla juuri sellainen kuin on, tulee kuulluksi ja nähdyksi, on joku muu kuin työtön mielenterveyspotilas.

Nuorten Taidetyöpajalla on myös oppisopimuspaikkoja nuorille. Nuorelle ehdotettiin tätä mahdollisuutta seuraava askeleena. Oppimisvaikeuksien vuoksi opiskelu ammattikorkeakoulussa ei olisi mahdotonta, mutta haastavaa ja voisi käydä raskaaksi. Lisäksi nuori oli huomannut, että hänen vahvuutensa oppijana on tekemällä oppiminen. Opiskeltavaksi alaksi valikoitui lasten ja nuorten erityisohjaaja, jota pystyi opiskelemaan Jyväskylässä Kristillisellä opistolla. Suunnitelmaksi muodostui, että nuori aloittaisi opinnot syksyllä 2014 ja opiskeluaikaa olisi syksyyn 2016. Samalla hän myös siirtyi jälleen toiselle pajalle ohjaajaksi. Opiskelut etenivät suurimmaksi osaksi suunnitelmien mukaan. Kaamosmasennus ja omassa henkilökohtaisessa elämässä tapahtuvat isot asiat vaikuttivat välillä omaan jaksamiseen, mutta niin työpaikalla pajalla kuin koulussakin häntä ymmärrettiin ja tuettiin.

Nuori sai tehtyä kaikki tutkinnon osat määrätyssä ajassa ja hän valmistui syksyllä 2016. Koko opiskeluaikansa hän oli saanut ollut toisen työntekijän työpari ja tehnyt samaa työtä kuin muutkin työvalmentajat. Nuoren vahvuudet ja oma kiinnostus oli yksilövalmennuksessa ja hän kävi mielellään nuorten kanssa yksilökeskusteluita, auttoi heitä askelia eteenpäin omilla portaillaan, teki yhdessä nuorten kanssa jatkopolkusuunnitelmia pajajakson jälkeen, piti pajaryhmille elämäntuokioita eri aiheista ja vei tutustumiskäynneille eri paikkoihin, joista voisi heille olla hyötyä jatkopolkuja ajatellen. Nuorilta tuli paljon kiitosta siitä avusta, mitä hän oli heille pajajakson aikana antanut. Monet olivat oppineet itsestään paljon ja löytäneet joko opiskelu- tai jatkopaikan. Yksi nuori oli kertonut, että hän oli ensimmäinen aikuinen, jolle oli kertonut omasta ahdistuksestaan ja paniikkikohtauksistaan ja hänen avullaan nuori oli päässyt ammattiauttajalle juttelemaan, hakenut kouluun ja päässyt opiskelemaan. Hän oli ollut juuri oikea aikuinen oikeassa kohtaa ja saanut oman tarinansa avulla nuoren avautumaan hänelle vaikeista asioita. Kuinka palkitsevaa se olikaan.

Nyt tämä vuonna 2013 Nuorten Taidetyöpajalle tullut nuori nainen kirjoittaa itsestään tätä tarinaa. Sain valmistumiseni jälkeen jäädä pajalle töihin Kuvasta viestiksi-pajalle yksilövalmentajaksi. Pystyn sanomaan itseäni Nuorten Taidetyöpajan vanhaksi nuoreksi, Taitotiimiläiseksi, palkkatukilaiseksi, oppisopimusopiskelijaksi ja työntekijäksi. Olen saanut tulla hauraana ja rikkinäisenä nuorena pajalle, kuntoutua omaan tahtiin askel kerralla, kompuroida matkan varrella, kasvaa ja kehittyä ammattilaisena, löytää omat vahvuudet ja päässyt käyttämään niitä. Olen saanut käyttää omaa tarinaani työvälineenä ja huomannut, kuinka paljon siitä on ollut apua. Olen kohdannut monta mahtavaa nuorta, nähnyt heidän kasvutarinansa ja saanut olla matkassa mukana. Olen kohdannut monta alan ammattilaista, joilta jokaiselta olen oppinut jotain, ja joilta olen saanut tukea ja apua silloin, kun sitä olen tarvinnut. En olisi pystynyt kuvittelemaan pajalle tullessani, että tämä matka olisi voinut mennä näin. Olen todella kiitollinen, että on olemassa paikkoja, missä on tällaisia ammattilaisia ja tehdään näin hienoja juttuja ja kiitollinen siitä, että saan olla osa sitä.

Kiitos!

Marika Korpela (Mallu)
työvalmentaja
Nuorten Taidetyöpaja, Jyväskylä

KUVI0277-2.jpg
Kuva: Miika Hänninen (kuvassa kirjoittaja Marika Korpela)

 

 

 

 

Enemmän timantteja

Yhteiskehittäminen on tuonut raamit hyvälle työlle

Meidän toiminnassa on ollut aina tärkeää kuunnella asiakasta ja kannustaa asiakkaita olemaan osallisia omaan elämäänsä. Vuoden 2018 aikana toiminnassamme tapahtui selkeä muutos kohti aitoa yhteiskehittämistä. Yhteiskehittäminen on asiakkaiden ja työntekijöiden uudenlainen kumppanuuteen perustuva yhteistyö, jossa fokuksena on tasavertainen kohtaaminen. Muutos tavallisesta kehittämisestä yhteiskehittämiseen ei tapahtunut itsestään, vaan sitä varten työskenneltiin systemaattisesti koko vuoden ajan niin henkilökunnan koulutuksella kuin toimintatapojen muutoksella. Konkreettinen iso muutos on ollut ottaa asiakkaat mukaan kaikkeen kehittämistyöhön. Aiemmin nuorten toimialaa kehitettiin työntekijöiden voimin. Nyt keväällä toista kertaa järjestettävässä kehittämistapahtumassa ovat mukana niin asiakkaat kuin verkostokin. Olemme saaneet todella hyvää palautetta ja nyt uskomme siihen, ettei paluuta vanhaan enää ole ja ainoa oikea tapa kehittää on yhteiskehittäminen.

HYRIA 1
Kuva: Jetro Stavén photography

Uskomme vahvasti, että vaikuttavin tulos tehdään yhdessä. Saavutamme tuloksia vahvalla työelämäyhteistyöllä ja monialaisella verkostotyöllä. Tarvitsemme toisiamme onnistuaksemme. Toimimme sujuvasti eri verkostoissa ja menemme rohkeasti yli organisaatiorajojen saadaksemme asiakkaallemme parhaan mahdollisen hyödyn. Kutsumme verkoston työskentelemään kanssamme ja olemmekin avanneet työtilamme myös verkoston käyttöön.

Oppilaitosyhteistyön timantteja

Oppilaitosyhteistyöhön olemme panostaneet jo vuosia ja nyt olemme siinä onnellisessa tilanteessa, että yhteistyö aidosti toimii. Olemme järjestäneet tapahtumia, joissa mukana on ollut sekä ammatillisen koulutuksen opiskelijoita kuin ammattikorkeakouluopiskelijoita opettajineen. Yhdessä tehden saadaan hienoja asioita tapahtumaan. Syksyllä 2018 Laurean amk-opiskelijat järjestivät meidän asiakkaille Työllisty ja Voimistu!- päivän, jossa kauneudenhoitoalan opiskelijat tekivät käsihoitoja, hiustenleikkuuta, pikakampauksia- ja meikkejä sekä hartiahierontaa. Tapahtumassa oli smoothiebaari, johon raaka-aineet saatiin lahjoituksena. Turvapuolen opiskelijat olivat tehneet tapahtuman turvallisuussuunnitelman. Hyvinvointialan yrittäjä piti liikuntatuokioita sekä motivaatioluennon. Opteamin edustaja kertoi työnhakuun vinkkejä. Päivä oli oikein onnistunut ja opiskelijat saivat aineistoa opinnäytetyöhönsä.  Tämä päivä oli loistava esimerkki yhteistyöstä eri oppilaitosten, yrittäjien ja säätiön kesken.

HYRIA 2
Kuva: Elina Syrjänen

Sujuvia siirtymiä

Vuoden aikana meillä on useampia tapahtumia, joissa opiskelijat ovat luonteva osa järjestelyjä. Näissä kaikki voittavat – opiskelijat saavat aitoa työkokemusta ja me pystymme tarjoamaan asiakkaillemme enemmän elämyksiä. Meillä on koko ajan eri alan opiskelijoita harjoitteluissa. Näitä samoja tutkinnonosia, joita opiskelijat meillä suorittavat, on myös meidän asiakkaiden mahdollisuus tehdä näytöillä. Olemme kehittäneet polut koulutuksesta säätiöön ja säätiöstä koulutukseen mahdollisimman jouheviksi. Meidän kantava ajatus ja idea on tarjota kaikkiin tilanteisiin palveluita. Meillä on konsortioyhteistyön kautta äärettömän hyvät mahdollisuudet kopata kiinni lähes kaikista. Tämä yhteistyö mahdollistaa myös tutustumiset eri aloihin, korttikoulutuksien tarjoamisen säätiön asiakkaille, yhteisten aineiden preppauksen työpajajaksolla sekä tuetut koulutussopimusjaksot pajoilla.

HYRIA 3
Kuva: Jetro Stavén photography

Viimeisenä timanttina haluan nostaa digitaalisuuden. Tässä olemme ottaneet harppauksia eteenpäin viimeisen kolmen vuoden aikana. Nyt meillä niin työntekijöillä kuin osalla asiakkaista pilvipalvelut ovat luonteva osa päivittäistä työtä. Sähköpostissa ei tarvitse lähetellä yhdessä muokattavia tiedostoja, kun ne voivat olla OneDrivessa kaikkien muokattavana samaan aikaan. Tikulle tallentaminen on katoava luonnonvara, onneksi! Yhä useampi kokous pidetään Skypen tai Teams-sovelluksen videoneuvotteluna. Ryhmävalmennuksia meillä streemataan Zoomilla, jotta kaikkialla meidän säätiön yksiköissä voidaan kuunnella samaa valmennusta yhtäaikaa. Ryhmävalmennuksista voidaan tehdä myös tallenteita, joita voidaan katsoa jälkikäteen. Videoiden teko on tullut koko henkilöstölle tutuksi yhteisten DreamBrokeriin ladattavien tehtävien kautta. Tällä hetkellä kuvaamme perehdytysvideoita. Videoiden kautta voidaan tehostaa toimintaa huomattavasti ja saada henkilöstön osaaminen paremmin hyödynnetyksi. Whatsapp, Facebook, Messenger on jo aivan arkipäivää varmasti jokaiselle. Yhä useampi käyttää työssään Bit.lyä, Padlettia, Kahoottia, Doodlea ja Twitteriä. Rohkeus kokeilla uusia digihärpäkkeitä on tarttuvaa ja jännittävistäkin asioista tulee arkipäivää.

Haluankin innostaa kaikkia menemään pois omalta mukavuusalueelta ja innostumaan uusista asioista. Muista organisaatioista löytyy huipputyyppejä ja mitä paremmin tutustuu oman kaupungin ja miksei muidenkin kaupunkien, organisaatioihin, sitä helpompaa yhteistyö on ja lopputulemana asiakas hyötyy ja saa enemmän mahdollisuuksia hyvään elämään. Näistä kaikista nostamistani timanteista pääset kuulemaan lisää Valtakunnallisilla Työpajapäivillä Hyria säätiön rinnakkaisseminaareissa.

Nähdään Työpajapäivillä Hyvinkäällä!

Kristiina Kauranen
työpajatoiminnan kehittäjä ja työvalmentaja
Hyria säätiö

Hyria säätiö sr toimii työllistymistä edistävänä ja syrjäytymistä ehkäisevä organisaationa Hyvinkäällä, Riihimäellä, Hausjärvellä ja Lopella. Palvelemme asiakkaita työkokeilun, kuntouttavan työtoiminnan ja työhönvalmennuksen sopimuksilla sekä etsivän nuorisotyön ja Ohjaamon palveluina 70 ammattilaisen voimin. Toiminnassamme on vuosittain yli 1750 asiakasta. Hyria säätiö on Hyvinkäällä 10.-11.4.2019 järjestettävien Valtakunnallisten Työpajapäivien paikallinen yhteistyökumppani.

#timanttistatoimintaa #työpajat #etsivänuorisotyö

 

 

Työpajalta opiskelupaikka, ammatti ja työpaikka

verhoilla

Monet ihmiset kokevat että alanvaihto on vaivalloista. Aikuisiällä ei enää haluta koulunpenkille ja monet kokevat oppivansa tekemällä, ei kirjoista pänttäämällä.

Olen nyt kolmekymppinen lahtelainen naishenkilö ja olin ihan samassa tilanteessa kolme neljä vuotta sitten. Alun perin olin ravintola-alalla ja se ei vaan ollut minun juttu. Onni potkaisi minua, sillä pitkän etsinnän jälkeen löysin tieni Lahdessa sijaitsevaan Työpaja Oven verhoomoon, josta sain palkkatukipaikan. Olen aina rakastanut käsillä tekemistä.

Verhoomossa minut otti vastaan työvalmentaja, jolla oli 40 vuoden kokemus verhoilutöistä ja vähän kaikesta muustakin. Oma kokemukseni taas rajoittui vaatteiden ompeluun ja erilaisiin käsitöihin. En kuitenkaan kokenut, että tästä olisi ollut mitään hyötyä. Ensimmäisenä työnäni sain kaavoittaa ja verhoilla lasten tuolin. Ensin vähän pelästyin ”Minäkö, ihan itsekkö?”, mutta pian muistin, että härkäähän pitää napata sarvista. Apua kysyin monen monta kertaa, koska tyhmiä kysymyksiähän ei ole. Sain työn valmiiksi kunnialla. Kun työvalmentajani huomasi kovan tiedonjanoni, hän valjasti osaamisensa ja alkoi haastaa minua yhä haastavampiin töihin. Mitä enemmän opin ja onnistuin, sitä enemmän janosin saada verhoilusta itselleni ammatin. Ohjaajani ei koskaan kiirehtinyt minua. Hän vahvisti heikkouksiani, antoi minun työskennellä itsenäisesti ja antoi rakentavaa palautetta. Mestari- kisälli suhde oli antoisa kummallekin meistä.

Jossain vaiheessa kysyin, olisiko oppisopimus mahdollista työpajalla. ”Emme tee oppisopimuksia”, oli vastaus. Mutta periksihän ei anneta. Jankkasin asiaa kaikille, jotka vain suostuivat minua kuuntelemaan. Samalla pyrin antamaan itsestäni 110 % jokaisena työpäivänä. Yhtenä kauniina aamuna minulle ilmoitettiin, että nyt ollaan valmiita tekemään poikkeus minun kanssani ja saisin olla oppisopimuskoekaniini.

Siitä alkoi vuoden oppisopimus. Suurimman osan asioista olinkin jo ehtinyt omaksua. Olihan minulla paras, käytännönläheinen työvalmentaja. Suoritin ensimmäiset kolme näyttöäni vain 4 kk oppisopimuksen aloituksesta. Kun kävin koululla pakollisilla teoriakursseilla, huomasin kuinka paljon edellä menin ”luokkatovereitani”. Sainhan sentään yksityisopetusta.

Valmistuin hyvillä arvosanoilla ja kovalla itseluottamuksella. Jäin kotiin äitiysloman ajaksi ja kun äitiyslomani loppui, soitin työvalmentajalleni pääsisinkö vielä uusintakierrokselle. Pääsinhän minä. Tuurasin ohjaajaani hänen lomiensa ajan. Valmensin muita, otin työtilauksia vastaan ja pidin huolta verhoomosta. Se oli kunniatehtävä. Jossain vaiheessa työvalmentajani ilmoitti, että hän jää eläkkeelle ja kehotti minua hakemaan hänen paikkaansa. Niin tein ja sainkin paikan. Astuin isoihin saappaisiin, mutta kokemukseni takia uskon pärjääväni hyvin. Olenhan itse ollut samassa tilanteessa kuin suurin osa nyt valmennettavistani ja minulla on oman työvalmentajani hyvä esimerkki, jota seurata. Nyt tammikuussa aloitin vielä toisen oppisopimuskierroksen pajalla. Tällä kertaa suoritan kuntoutus-, tuki- ja ohjauspalveluiden erikoisammattitutkinnon (entinen työvalmentajan tutkinto).

Työpäiväni aikana saankin kuulla monesti ”en mä osaa, ei musta oo tähän”. Asenne on se, mikä ratkaisee, ei omaksutut taidot tai tiedot ja siitä pyrinkin muistuttamaan usein. Kaikki on mahdollista!

Sara Brasksara brask
työvalmentaja
Työpaja Ovi (Lahti)

 

 

 

 

Valtakunnallisen työpajayhdistyksen 22.toimintavuotta 2019 vietetään teemalla #timanttistatoimintaa. Vuoden aikana nostetaan esiin työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön tekijöitä, toimijoita, verkostoja ja hyviä käytäntöjä. Hyppää mukaan ja tutustu työpajojen ja etsivän nuorisotyön timanttisiin toimijoihin ja toimintaan kuluvan vuoden aikana myös muissa kanavissamme Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.