Oppimisympäristön tunnistamisesta näytön suorittamiseen

Kokkotyö-säätiössä Pohjanmaalla työpajan oppimisympäristön tunnistaminen on mahdollistanut tutkinnon osien suorittamisen työpajaympäristössä. Viimeisten parin vuoden aikana työpajalla on suoritettu 16 tutkinnon osaa, pääosin liiketalouden ja siivouksen aloilta. Yksilövalmentaja Virpi Långbacka ja yksikön päällikkö Sonja Jungar-Irjala kertovat, miten oppimisympäristön tunnistamisesta on edetty näyttöjen suorittamiseen.

brad-neathery-XrSzacdYbtQ-unsplashRyhdyimme pohtimaan, mitä työpajalle uutena tulevalle kerrotaan työtehtävistä. Tämän pohjalta lähdimme tunnistamaan työpajan oppimisympäristöä ja tekemään oppimisympäristön tunnistamisraporttia. Lähestyimme tunnistamistehtävää niiden tehtävien kautta, jotka meille oli helppo sanoittaa. Aloitimme siis meille tutuimmista elementeistä, koska koimme kirjoitustyön aloittamisen vähän haasteelliseksi.

Tehtäviä verrattiin ammatillisten tutkintojen e-perusteisiin. Sen jälkeen sanoitimme e-perusteiden vaatimukset vastaamaan niitä tehtäviä, mitä työpajalla tosiasiallisesti tehdään. Näin ollen esimerkiksi myynti- ja asiakaspalveluun kuuluva osaamisvaatimus ”Osaa valmistautua myyntitilanteisiin myyntitavoitteiden mukaisesti” kirjattiin muotoon ”Oppija tarkistaa työvuoron alkaessa myymälän siisteyden sekä hinta- ja tuotetietojen ajantasaisuuden. Hän tuntee tuotteiden ja tuoteryhmien sijainnin. Hän tietää päivän tarjoukset ja ajankohtaiset kampanjat. Oppija tuntee tuotteiden saatavuuden. Oppija osaa tehdä lisämyyntiä, esim. housujen ostajalle vyö. Oppija osallistuu kausipöytien somistamiseen sovitun teeman mukaisesti. Oppija tuntee Retron myyntiä koskevat toiminta­ohjeet, esim. tuotteita ei voi varata ostamatta, alennuksia ei anneta jne. Hän osaa myydä palveluita (muutto, siivous jne.).” Aukikirjaamisten kautta valmentautujan on helppo hahmottaa, millaista osaamista tavoitellaan.

Kun oppija itse alkaa kiinnostumaan näytön suorittamisesta, on se yleensä merkki siitä, että oppija on valmis näyttöön. Tässä vaiheessa oppija on jo ottanut vastuuta omasta työstä ja osaa myöskin ohjata muita vasta aloittavia. Työvalmentaja on tässä kohtaa jo seurannut oppijaa niin kauan, että luottaa näytön menevän hyvin.

Näyttösuunnitelma tehdään yhdessä opettajan ja oppijan kanssa. Opettaja kertoo, mitä oppijan pitää näyttää ja työvalmentajan vastuulla on keksiä, miten se työpajalla toteutetaan. Oppija kirjoittaa oppimispäiväkirjaa ja liittää siihen valokuvia. Arviointitilaisuudessa käydään läpi oppimispäiväkirja ja harjoittelujakson aikana toteutetut työt, joko valokuvin tai käytännön työtä seuraamalla. Meillä toteutetut näytöt ovat olleet tyyliltään erilaisia. Kokemuksemme mukaan opettajan ja työvalmentajan näkemys osaamisen tasosta on ollut yleensä sama. Opettajat ovat olleet äärettömän tyytyväisiä siihen ohjauksen määrään, mitä oppijalle on ollut tarjolla työpajaympäristön kautta. Näytön toteuttaminen on herättänyt paljon kiinnostusta myös muissa valmentautujissa ja ihan myymälän asiakkaissakin. On ollut hienoa kertoa, että osaamista voi kerryttää ja näyttää työpajalla. Tämä seikka on nostanut työpajan statusta asiakkaiden silmissä.

 

Sonja Jungar-Irjala, yksikön päällikkö
Virpi Långbacka, yksilövalmentaja
Kokkotyö-säätiö

Kuva: Unsplash

 

Kokemuksia etävalmennuksesta

calum-macaulay-CxYHfBkC0vs-unsplash

Etätyöhön lähdettäessä minulla ei ollut juurikaan varsinaisia tavoitteita, koska koko tilanne oli uusi ja en tiennyt miten siihen pitäisi suhtautua. Etätyössä on joutunut laittamaan tehtäviä tärkeysjärjestykseen, koska nyt on itse vastuussa siitä, että tehtävät tulee tehtyä annettuun aikaan mennessä.

Huomasin että etätöiden aikana luovuuteni alkoi kukkimaan aivan eri tavalla kuin pajalla. Uskon, että siihen liittyy se vapaus ja oma rauha, mikä tämän myötä tuli. Huomasin myös, että tällainen työtapa sopii minulle. Minusta on kivaa itse kontrolloida mitä tekee ja milloinkin, kunhan hommat tulee tehtyä.

Päiväkirjan kirjoittamisesta on tullut itselle hyvinkin tärkeää. Ajattelin ennen, että mitä muka päiväkirjan pitäminen auttaisi, mutta nyt olen huomannut, että ajatukseni eivät ole niin sumuisia ja tuntuu kevyemmältä olla, kun on saanut purettua tuntemuksia tekstin muotoon. Alussahan se tuntui oudolta, kun “joutui” tehdä itsetutkiskelua, mutta siitä on hyötyä ja se on terveellistä. Nuorempana kirjoittelin paljon laulujen sanoja ja/tai runoja. Nyt olen löytänyt sen hienouden uudestaan. Tässä ensimmäinen jonka kirjoitin etätöiden aikana (toivo -näyttelyyn liittyen):

Freak out

Don’t scream

Just cry

Inside

See

React

Don’t act

Get closer to the source

Realize

Who am I?

Musiikin sarallakin luovuus on alkanut kukkimaan: olen saanut  tehtyä monia biisejä, vaikkakin kaikki eivät ole vielä valmiita. Mutta se uskomus, että en osaisi tehdä kappaleita, koska olen vain rumpali, on nyt historiaa. En myöskään ole vähätellyt itseäni, vaan tehnyt juuri sellaista musiikkia, mistä itse nautin ja olen ylpeä…. Ja täytyy sanoa, että se tuntuu hyvältä. Etätöiden aikana olen myös opetellut hieman kitaransoittoa, mistä on ollut suuri apu musiikin tekemisessä.

Ehkä kuitenkin kaikkein hienoin juttu on, miten meidän porukka on hitsautunut yhteen tämän pandemian aikana. En osaa sanoa mistä se johtuu, mutta tuntuu kuin olisimme tiiviimpi porukka, kuin ennen tätä tilannetta.

Elias Repo

Ei ole väliä, missä kohdataan, kunhan kohdataan

daniel-peters-2tvkoVK8prc-unsplash

Yhtäkkiä se iski, tieto siitä, että valmiuslaki astuu voimaan. Siinä hetkessä kaikki tuntui hiukan sekavalta ja kaoottiselta sekä äärettömän epävarmalta. Kuntouttava työtoiminta loppui kuin seinään ja minulla oli edessä täysin uudenlainen arki. Arki, johon ei kuulukaan jatkuvaa suorittamista, kiirettä ja stressiä. Oma arkeni onkin rakentunut juuri niiden arjen pakollisten menojen mukaan ja yhtäkkiä koittikin tilanne, jossa kalenteri oli tyhjä ja mitään pakollista tekemistä ei ollut. Tähän tilanteeseen sopeutuminen vaati omat ponnistelunsa, mutta kun se pahin alkujärkytys tuli hoidettua alta pois, olo helpotti. Yhtäkkiä huomasinkin, että tämä uudenlainen arki tarjoaa täysin uudenlaisia mahdollisuuksia.

Olisiko nyt aikaa sille, mitä en aiemmin ole ehtinyt?

Ennen koronan aiheuttamia rajoituksia viiletin paikasta toiseen, pitämättä sen suuremmin taukoja ja keskittymättä itseeni tai siihen mikä toisi juuri minulle hyvää oloa. Korona pakotti minut pysähtymään ja vetämään hetken henkeä ja miettimään, mitä juuri minä haluaisin tehdä. Olisiko nyt aikaa sille, mitä en aiemmin ole ehtinyt?  Ja niinhän siinä lopulta kävikin. Aloin löytämään täysin uudenlaisia projekteja ja aikaa itselleni. Sellaista tekemistä, johon en aiemmin kaikelta kiireeltä ja stressiltä ollut ehtinyt. Koska kotona olo vaati luovuutta ja tekemisen keksimisistä, se onkin avannut täysin uusia ovia minulle. Nyt minulla on aikaa opetella kasvattamaan yrttejä, kun eihän minulla tähän mennessä ole edes kaktukset pysyneet elossa. Ihme ja kumma, yrtit kasvavat edelleen, melkein kaksi kuukautta istuttamisesta.

Koronan myötä on tarjoutunut myös aikaa ja mahdollisuuksia hoitaa omaa hyvinvointiaan. Koska kaikki siirtyi hetkessä verkkoon, alkoi netti täyttyä livelähetyksistä. Enää ei tarvitsekaan lähteä kotoa treenaamaan, vaan treenata voi nyt ihan kotikoneelta treeniä seuraten. Tämä onkin saanut minut liikkumaan huomattavasti normaalia enemmän, kun ei ole tarvinnut lähteä omaa makuuhuonetta kauemmaksi treenaamaan. Ja kunto kasvaa. Tämän lisäksi koronan myötä on tullut paljon erilaisia haasteita, jotka ovat saaneet haastamaan itseään. On myös joutunut opettelemaan paljon uutta, koska ei ne kaikki verkkopohjaiset alustat minultakaan suju, vaikka niitä ikäni olen opetellut käyttämään.

Toinen mahtava mahdollisuus on ilmaiset opinnot. Lähes kaikki korkeakoulut tarjoavat ilmaisia opintoja ja nyt kun aikaa on, voi myös kehittää itseään ja omia taitojaan. Voi myös pysähtyä ja rentoutua. Ennen tätä tilannetta arki oli kiireistä ja stressaavaa. Aikaa pysähtyä ei ollut.

Ensimmäistä kertaa koen, etten olekaan yksin

Yllätyin myös siitä, että vaikka tämä tilanne tuntui alkuun todella haastavalta ja raskaalta, huomasin, että ensimmäistä kertaa koen, etten olekaan yksin.  Ennen korona-aikaa olin todella yksinäinen ja koin usein myös arjen todella turhaksi ja tarpeettomaksi, koska tuntui usein, ettei ihmisiä ympärillä ole. Tämä tilanne käänsikin asiat yllättäen aika päälaelleen. Vaikka olisi voinut olettaa, että nyt sitten koittaa vain entistä yksinäisempi aika, kotiin linnoittautuneena, niin ei käynytkään. Sen sijaan discordiin avautui useita keskustelualustoja ja useat eri toimijat alkoivat tarjoamaan digitaalisesti tukea ja apua tähän tilanteeseen, sekä muuta ajateltavaa. Tämän lisäksi myös minun puhelinkammoni unohtui aika nopeasti. Jopa yllättäviltä tahoilta alettiin soittelemaan minulle ja kysymään miten menee. Tämä on ehdottomasti yksi upeimpia asioita, mitä tänä aika on tapahtunut. Ihmiset ovat alkaneet soittelemaan ja kyselemään, mitä kuuluu. Se on äärettömän tärkeää ja poistaa myös paljon yksinäisyyden ja turhautumisen tunnetta tänä aikana.

Toki tällä tilanteella on myös kääntöpuolensa. Odotin kesältä kaikkein eniten festareita ja vapaaehtoistyötä festareilla. Vuoden odotuksen jälkeen kaikki onkin peruttu. Myös huoli läheisistä on suuri. Vaikka nyt tarjoutui aikaa käydä tapaamassa perhettä ja sukua, se ei ole mahdollista. Perheeni asuu 200 kilometrin päässä ja kaikki kuuluvat riskiryhmään, joten mahdollisuutta vierailla kotipuolessa ei ole. Eikä myöskään oikein mahdollisuutta auttaa omia läheisiään. Myös rahahuolet ja ruuan riittäminen iski kovaa. Koska kuntouttava työtoiminta loppui, tulot vähenivät. Läheinen ruokapankki meni kiinni. Ainoa toiminnassa oleva ruokapankki on yli kuuden kilometrin päässä eikä minulla ole autoa, tai mahdollisuutta käydä siellä. Myös suurin osa avusta, kuten ruokapankin kotiinkuljetus, vapaaehtoisten tarjoama apu ja muu vastaava on tarkoitettu yli 65-vuotiaille. Tämä on ajanut minut tilanteeseen, että apua ei voi oikeastaan mistään pyytää, enkä pysty hakemaan tarvitsemaani ruoka-avustusta. Tämän tilanteen kanssa on kuitenkin elettävä. Ja koska itsekin kuulun useampaan riskiryhmään, on pakko miettiä tarkkaan, missä liikkuu ja minne uskaltaa mennä.

Yhdessä selviämme tästä

Onneksi kaikkea tätä huolta ja stressiä on lievittänyt paljon etsivän nuorisotyön toiminta sekä akku-ryhmän toiminta verkossa. Aiemmin minulla ei ollut mahdollisuutta käydä akku-ryhmässä, kun se oli samaan aikaan kuntouttavan työtoiminnan kanssa ja se harmitti välillä todella paljon. Onnekseni kuitenkin uutta ja kivaa tekemistä on kehitelty verkon kautta ja nyt minullakin on mahdollisuus siihen kaikkeen toimintaan osallistua.

Itselleni verkossa toimiva toiminta on myös tarjonnut jonkinasteista arjen hallintaa, kun on ollut tiettyyn aikaan tietyssä paikassa jotain toimintaa. On myös ollut voimaannuttavaa, kun on saanut verkon kautta vaihtaa kuulumisia ja jutella ihmisten kanssa. Itseasiassa tämä tilanne on tarjonnut tilaisuuden olla entistä sosiaalisempi ja mahdollisuuden tutustua itselleni helpommalla tavalla uusiin ihmisiin. Taidetyöpaja on myös tarjonnut paljon erilaisia haasteita, joihin onkin ollut mukava osallistua ja kaikki se pienikin aktiviteetti motivoi eteenpäin ja tekemään ja kokeilemaan uusia asioita. Ei ole väliä, missä kohdataan, kunhan kohdataan. Koska juurikin se yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen on tärkeää ja antaa voimavaroja jaksaa tätä uutta arkea, joka huolestuttaa enemmän tai vähemmän itse kutakin ja jokainen meistä joutuu sietämään tätä epävarmuutta. Tietoa ei ole, milloin tästä tilanteesta selvitään, milloin rokote keksitään ja kauanko tätä tautia vastaan joudutaan taistelemaan. Mutta toisaalta tiedämme, että yhdessä selviämme tästä. Vaikeita tilanteita on ennenkin jouduttu kohtaamaan, eikä tämä ensimmäinen kerta ole, kun pandemia jyllää. Nyt meillä on myös paremmat resurssit toimia etänä. Jos tämä tilanne olisi sattunut 20 vuotta sitten, tilanne olisi ollut täysin toinen. Tässä hetkessä meillä on digitaaliset apuvälineet, joiden kautta voimme kokoontua yhteen vaihtamaan kuulumisia, miettimään mitä tällä kaikella ajalla voisi tehdä ja miten tästä selvittäisin yhdessä. Onkin hienoa, että kaikki tekeminen hyppäsi nettiin siinä samassa hetkessä, kun rajoitukset astuivat voimaan. Tämä helpotti varmasti useiden arkea, koska edelleen niitä kivoja toimintoja on ja vaikka kasvotusten ei voitaisikaan nähdä, voimme silti nähdä ja tehdä yhdessä porukalla juttuja, nyt kotoa käsin, mutta kuitenkin yhdessä.

Nyt onkin hyvä hetki keskittyä omaan hyvinvointiin ja panostaa siihen. Myös vähitellen kelit paranevat, joka innostaa vielä enemmän liikkumaan luonnossa. Itse olen tänä aikana innostunut entistä enemmän liikkumaan luonnossa ja bongailemaan lintuja sekä luonnon heräilyä.  Yhdessä tästä selvitään ja onneksi tämä tilanne onkin herättänyt ihmisissä auttamisenhalun, eikä ketään jätetä yksin.

Pauliina Hannula