Mitä minulla olisi ilman pajaa?

Mitä on työpajatoiminta vuonna 2020?  Työpajatoiminta 2020-blogisarjan viimeisessä osassa aiheena on, mitä työpajajakson jälkeen? 90 % työpajojen valmentautujista kokee hyötyneensä työpajalta saamastaan tuesta. Jenni Karppinen Pohjois-Savosta kertoo oman tarinansa etsivään nuorisotyöhön ja työpajalle sekä sieltä eteenpäin.

Infograafit_työpajajakson jälkeen

Päädyin Iisalmen Nuorison Tuki ry:lle (Intry) ensimmäisen kerran joskus keväällä 2017. Melkein vuoden olin elellyt ilman mitään suuntaa. Tulevaisuudella ei ollut antaa minulle mitään. Olin epäonnistunut kaikessa, olin menettänyt todella paljon. En välittänyt mistään. Minulla oli paikkakunnan vaihto edessä. Halusin pois kaiken vanhan kaaoksen keskeltä.

Hieman epäilevin mielin lähdin kotikuntani etsivän kanssa Iisalmeen katsomaan, millainen etsivä minut siellä ottaisi huomaansa. Olin muuttamassa ja siirtyisin Iisalmen palveluiden piiriin. Tällöin etsivät majailivat vielä Intryllä. Olin täysin varma, ettei uusi etsivä, Tiina, minua tajuaisi tai ei ehkä edes jaksaisi paneutua minun moninaiseen kaaokseeni. No, tajusipa kuitenkin ja löytyi meitä yhdistäviä kiinnostuksen kohteitakin. Tiina jatkoi asioideni kuntoon laittamista. Nyt oli joku, johon luottaa ja joka rauhoitti kiukut ja opetti löytämään taas ratkaisuja. Kaiken harmauden jälkeen oli ihana mennä Intrylle nuorten naisten iltoihin  ja päästä Nuotta-valmennukseen.

Välissä yritin kuntouttavaa kehitysvammaisten parissa, mutta pääni ja asiani olivat niin levällään, että se tosiaan jäi vain yritykseksi. Olin taas epäonnistunut.

Tässä kohtaa elämääni tullaan todelliseen käännekohtaan. Intryllä pyöri sosiaalisen vahvistamisen ryhmä, diagnoosina nuoruus. Tiina itse siinä ohjaajana. Tätäpä Tiina minulle ehdottamaan ja eihän minulla enää ollut mitään menetettävää, joten suostuin oikopäätä. Koin, että minulla on turvallista ja helppo olla Intryllä. Vietin ryhmässä yhteensä kuusi kuukautta tammikuusta 2018 alkaen, kahdessa ryhmässä. Toisessa vertaisohjaajan roolissa. Oloni koheni, itsetuntoni palaili, sai luvallista aikaa ajatella vain itseään. Pääsin tekemään taas kädentaidollisia asioita, tähän minulla on intohimo ja palo. Tutkintokin tekstiilialalta. Nautin Intryn yhteisöllisyydestä ja tasavertaisuudesta.

Ryhmien jälkeen oli taas pohdittava jatkoa. Pelottavaa! Vietin puoli vuotta kuntouttavassa työtoiminnassa vanhusten virikeohjaajana. Tämän jakson ollessa puolessa välissä Tiina soitti minulle taas elämääni mullistavan puhelun: ”Kiinnostaisiko ohjata kädentaitoja Intryllä?”. No tottakai kiinnostaisi! Nyt oltiin unelmatyöni äärellä. Muutamia keskusteluja ja varmistuksia ja asia lyötiin lukkoon. Huhtikuussa 2019 palasin Intrylle, nyt hieman eri roolissa kuin aikaisemmin. Jännitti, mutta en muista, milloin olisin ollut niin onnellinen kuin silloin. Osaamiseni kädentaitojen saralla oli huomattu ja unelmani ohjaustyöstä oli kuultu.

Alku oli tottakai haastavaa, löytää oma uusi rooli tutussa ympäristössä. Olla ohjaaja, ottaa vastuuta. Uskon, että myös muille tilanne oli aluksi hämmentävä. Onneksi keskustelulla moni asia ratkesi.

Nyt olen puuhaillut tekstiilien ja nuorten parissa noin 10 kuukautta. Ja olen nauttinut. Olen kehittynyt, olen oppinut. On saanut myös epäonnistua.

Mitä minulla olisi ilman työpajaa, Intryä? Hurja sanoa, mutta ei ehkä mitään. Päädyin oikeiden ihmisten luo ja siitä sain potkua mennä eteenpäin. Se, että minulla on taustalla monia ikäviä asioita, on vain hyödyksi. Kun keskustelen nuorten kanssa, tiedän todella, mistä he puhuvat. Ja voin olla myös esimerkkinä, että aika monesta asiasta voikin selvitä ja mennä eteenpäin.

Jenni Karppinen