Linnunpönttö

josh-howard-SMMnpkVXQyU-unsplash

Istuskeltiin tauolla sohvaryhmän luona ja keskusteltiin stereotypioista meihin liittyen. Työpajaporukoihin siis. Ja pajoihin. Kaikillehan ne ovat rasittavuuteen saakka tuttuja. Palikkapaja. Askartelupaskartelu. Linnunpönttöjähän siellä tehdään. ”Niin tehdäänkin muuten! Meilläkin on myymälässä linnunpöttöjä, saattaa olla verkkokaupassakin”, kuulin sanottavan.

Ei vain tiedetä, miten hieno juttu se on.

Kun ennen tehtiin linnunpönttöjä, ensimmäinen asia oli miettiä, miten ne kiinnitetään puuhun. Entäpä tyhjennys, kääntyykö katto tai lähteekö lattia irti helposti, että tirpalla on seuraavanakin keväänä hyvä asettua asumaan? Miten tuo aukko sitten, tehdäänkö telkälle vai tiaiselle? Sitten se pelti siihen aukon ympärille. Muuten tulee tikka, hakkaa aukon suuremmaksi ja rosvoaa munat ja poikaset.

Hyödyllistä sekin oli. Silloin, kun opeteltiin pelkästään tekemään linnunpönttöjä. Tai kun opeteltiin muita asioita, kuten ajamaan autoa ja kuljettamaan tavaroita. Tai valmistettiin lounasruokia, purettiin SE-romua. Nykyään pelataankin, voitteko kuvitella! Pelipaja. Ehkä pahempi kuin se palikkapaja. Mihin jäi kahden tunnin ruutuaika?

Voi aikoja, voi tapoja.

Kun teette töitä pajalla, seuraatko vähän, miten hän sisäistää ohjeet ja vaatiiko minkä verran toistoa. Tai ilmeneekö jotain muuta, kun oli vähän viitteitä, että saattaa olla joitakin oppimiseen liittyviä haasteita. Pari koulutustakin oli jäänyt kesken.”

Ottiko kontaktia muihin päivän aikana töiden lomassa? Onnistuiko tehdä porukassa hommia? Ensi viikolla olisi taas ryhmä. Luuletko, että voisi jo lähteä mukaan?

Itseohjautuvuus ja omatoimisuus.

Vireystila ja valppaus.

Vuorovaikutustilanteissa selviytyminen.

Ajankäytön hallinta.

Suhtautuminen työtehtäviin, toisiin ihmisiin ja muihin asioihin.

Päivittäistoiminnoista suoriutuminen.

Pitkäjänteisyys.

Yllä oleva listaus sisältää vain osan niistä yksilöidyistä asioista, joita työvalmentaja päivittäin havainnoi. Lainaukset ovat yksilövalmentajan ja työvalmentajan keskustelua. Hehän toimivat työparina selvittäen yhdessä, miksi kuntoutujan polku on ollut täynnä juurakoita ja kiviä. Ulkoisesti saattaa näyttää siltä, että juuri mikään ei ole muuttunut. Siellä sitä linnunpönttöä tehdään. Ensikatsannolla koko totuus ei paljastukkaan. Ei välttämättä käy ilmi, että silmät ovat tyystin vaihtuneet. Se, mikä ennen oli päämäärä, on nyt väline. Siellä, missä käytiin ennen hoitamassa työtehtävä, tapahtuu nyt sarja ponnisteluja, tehdään havaintoja, koetaan onnistumisia, saadaan myönteistä palautetta ja opitaan, että osataan.

Lisätään ymmärrystä työstämme ja muistetaan kertoa se muillekin.

Samuel Juntunen,
TPY:n hallituksen varapuheenjohtaja
toiminnanjohtaja, Tornion Työvoimalasäätiö

 

 

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s