Työttömien syyllistämisestä yksilöjä aidosti tukeviin ratkaisuihin – työpajakentän kokemuksia aktiivimallista

reetan blogi

Ahdistava ja syyllistävä. Epävarmuutta ja pelkoa herättävä. Painostava. Loukkaava. Epäreilu. Tuskaa ja vihaisuutta synnyttävä. Näin kuvaavat työpajatoimijat kokemuksia, joita aktiivimalli on nostattanut työpajojen valmentautujissa. Työpajakentältä kerätyt näkemykset osoittavat aktiivimallin vaikutusten olevan täysin päinvastaisia kuin alun perin on tavoiteltu. Aktiivimalli ei aktivoi tai kannusta, vaan lannistaa, herättää aggressioita ja luo epätoivoa. Erään työpajanuoren mukaan: ”On väärin, että se, joka on yrittänyt saada töitä tai toimintaa, häntä sakotetaan siitä, ettei yrityksestä huolimatta ole onnistunut.” Erityisen epäreiluksi katsotaan, että aktiivimallin mukaista aktiivisuutta on pyrkimyksistä huolimatta usein varsin vaikea täyttää:

”Työnhakijat ovat ilmaisseet, että heidän keskuudessaan on pelkoa aktiivimallia kohden. Suurin osa asiakkaista kertovat, että aktiivimalli on kyykyttämistä ja heikko-osaisten kiusaamista. Suurin osa heistä, jotka ovat tätä sanoittaneet, ovat erittäin halukkaita palamaan työelämään, mutta töitä ei löydy ja haastatteluihin ei pääse.” (Työpajatoimija)

Työpajatoimijat näkevät aktiivimallin lisäävän turhaa byrokratiaa ja johtavan resurssien väärään kohdentamiseen. Aktiivimallia pidetään epäselvänä ja vaikeatulkintaisena, ja siihen liittyvän tiedotuksen ja ohjeistuksen katsotaan epäonnistuneen. Myös aktiivimallin toimeenpanosta käytännössä vastanneilla virkailijoilla kerrotaan olleen haasteita sen soveltamisessa: ”Todella surkea prosessi, jossa kukaan ei tiennyt, miten tätä sovelletaan kokonaisuudessaan.” (Työpajatoimija).

On ristiriitaista, että vaikka suurin osa työpajojen tuottamista palveluista hyväksytään aktiivimallin mukaiseksi aktiivisuutta kerryttäväksi toiminnaksi, osa työpajatoiminnasta on edelleen rajattu sen ulkopuolelle. Työpajatoimija kuvaa: ”Sosiaalinen valmennus ei kartuta aktiivisuutta, vaikka se olisi selkeästi sitä – – – Monet palvelumme eivät siis kelpaa aktiivimalliin.” Kaikkien nuorisolain mukaisten työpajatoimijoiden sekä tavoitteellista työllistymistä edistävää valmennusta tai muuta toimintaa tuottavien toimijoiden tulee voida toimia aktiivimallin järjestäjänä.

Aktiivimallin tuottamat epäoikeudenmukaisuuden kokemukset kasvattavat epäluottamusta yhteiskunnallista järjestelmää kohtaan. Tämä ei ole tarkoituksenmukaista. Tutkimuksissa on todettu, että nuorten sosiaalinen luottamus on heikentynyt. On myös havaittu, että luottamuksen puute sisältää itseään vahvistavan syrjäytymiskierteen riskin.[1]

Heikossa työmarkkina-asemassa olevat ja esimerkiksi syrjäytymisvaarassa olevat nuoret tarvitsevat sanktioinnille perustuvan mallin sijaan arvostavaa kohtaamista sekä kuulluiksi ja nähdyksi tulemisen kokemuksia. Työpajatoiminnassa ja etsivässä nuorisotyössä vahvistetaan yksilön voimavaroja ja luottamusta sekä tarjotaan kokonaisvaltaista tukea elämäntilanteen selvittelyyn ja jatkopolkujen löytämiseen. Toimintaan osallistuneet kertovat:

”Olen saanut paljon apua elämäntilanteeseeni ja tulevaisuuden suunnitelmiin. Nuorisotyöntekijän avulla sain valittua uuden opiskelupaikan ja tulevaisuuden näkymät selkenivät. Olen myös saanut paljon keskusteluapua ja tukea mieltä painaviin ongelmiin.” (Nuori / etsivä nuorisotyö, Sosiaalisen vahvistumisen Sovari-mittarin kysely)

”Olen saanut tukea ja huomiota asioissa, johon en ole tottunut saamaan apua. Uskon pärjääväni nyt paremmin, ja olen löytänyt suunnan, mitä kohti haluan mennä. Uskon, että minulla on kykyjä.” (Valmentautuja / työpaja, Sosiaalisen vahvistumisen Sovari-mittarin kysely)

Kouluttautumista ja työmarkkinoille kiinnittymistä ei edistetä ilman panostuksia yksilöjä aidosti tukeviin ratkaisuihin. Tarvitaan sekä henkilökohtaista tukea tarjoavia että yhteisöllisen kiinnittymisen ja osaamisen kasvattamisen mahdollistavia valmennus-, ohjaus- ja työllisyyspalveluita.

Reetta Pietikäinen
asiantuntija
Valtakunnallinen työpajayhdistys ry

[1] Ks. Pekkarinen, Elina & Myllyniemi, Sami (toim.) Opin polut ja pientareet. Nuorisobarometri 2017. Helsinki: Nuorisotutkimusseura.