Työpajalta tukea osaamisen tunnistamiseen ja opintopolulla etenemiseen

TPY 20 vuotta-blogisarjassa tarkastellaan 20-vuotisjuhlavuottaan viettävän yhdistyksen toiminnan kulmakiviä ja mitä matkan varrella on nähty ja koettu. TPY:n tieto- ja laatupäällikkö Reetta Pietikäinen avaa työpajojen roolia ja merkitystä osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa. Aihe on ollut yksi TPY:n kehittämis- ja vaikuttamistyön teemoista 2000-luvun alkupuolelta lähtien.

Blogi Reetta

Yhteistyö koulutussektorin kanssa ja työpajatoiminnassa kertyneen osaamisen tunnistaminen ovat olleet olennaisia teemoja TPY:n kehittämis- ja vaikuttamistyössä. TPY on osallistunut useisiin yhteistyökäytäntöjä ja osaamisen tunnistamisen työkaluja kehittäneisiin ESR-hankkeisiin OPEQUAL-hankkeesta Ammattiosaamista välityömarkkinoilta -hankkeeseen. TPY on myös julkaissut ja ollut mukana tuottamassa teemaan liittyviä julkaisuja Oppiva koulu – pajakoulut muutoksen tekijöinä (2004) julkaisusta tänä vuonna julkaistavaan eurooppalaisia osaamisen tunnistamisen käytäntöjä esittelevään Assessment and Documentation of Non-formal Learning – Tools and Practices -julkaisuun.

Työpajakentällä toteutetusta pitkäjänteisestä kehittämistyöstä huolimatta epävirallisissa oppimisympäristöissä – kuten työpajoilla – hankittua osaamista ei vielä ole hyödynnetty, tunnistettu ja tunnustettu täysimääräisesti. Ammatillisen koulutuksen reformin on tarkoitus vahvistaa tätä prosessia: reformin keskeisiin tavoitteisiin kuuluu henkilökohtaistaminen sekä aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen edistäminen.

Reformin tavoitteena on myös oppimisympäristöjen monipuolistaminen ja työpaikoilla tapahtuvan oppimisen lisääminen. Työvaltainen opiskelu soveltuu monille, mutta reformin myötä opiskelijoilta vaaditaan yhä enemmän omatoimisuutta ja itseohjautuvuutta. Kaikilla ei ole tähän riittäviä valmiuksia: osa opiskelijoista tulee tarvitsemaan aiempaa vahvempaa tukea ja ohjausta. Kokonaisuus on haasteellinen, etenkin suhteessa koulutuksen järjestäjien niukkeneviin resursseihin. Riskinä on opintojen keskeyttämisten lisääntyminen. Vaarana on myös, että jo opiskelijavalinnoissa painotetaan hakijoita, joiden menestymisen edellytykset ovat hyvät, ja tukea tarvitsevat jäävät entistä laajemmin koulutuksen ulkopuolelle. Voi myös epäillä, löytyykö avoimilta työmarkkinoilta reformin tavoitteita vastaavasti koulutussopimus- ja oppisopimustyöpaikkoja. Entä mitkä ovat työnantajien resurssit ohjata ja tukea opiskelijoita?

Ammatillisen koulutuksen reformin onnistuminen ja erityisesti siihen liittyvien riskien realisoituminen tulevat jatkossa näkymään työpajakentällä. Toisaalta reformi tarjoaa työpajojen ja koulutuksen järjestäjien yhteistyölle uusia mahdollisuuksia. Työpajat voivat olla entistä laajemmin mukana tukemassa ohjausta ja esimerkiksi elämänhallinnallista tukea tarvitsevia opiskelijoita. Oppimisympäristöinä työpajat ovat tuettuja, työvaltaisia ja yhteisöllisiä. Työpajojen perustehtävä on valmennus, ja siten niiden erityisyytenä on ohjauksellisuus ja yksilöllinen tukeminen. Työpajoilla on henkilökohtaistettu aina!

Työpajat ja koulutuksen järjestäjät ovat toteuttaneet pitkään monimuotoista yhteistyötä tutkinnon osien suorittamisesta keskeyttämisvaarassa olevien opiskelijoiden tukijaksoihin ja tuettuun työssäoppimiseen. Monin paikoin haasteeksi on nyt noussut valmennusjaksojen rahoitus, kun koulutuksen järjestäjät eivät ole enää noudattaneet aiemmin laadittuja sopimuksia. On selvää, että työpajojen tarjoaman valmennuksen rahoitus on ratkaistava nykytilannetta kestävämmällä tavalla ns. raha seuraa opiskelijaa -periaatteella.

TPY tarjoaa areenan osaamisen tunnistamiseen liittyvien hyvien käytäntöjen ja asiantuntemuksen jakamiseen koordinoimalla valtakunnallista Synergia-verkostoa. TPY järjestää vuosittain myös Synergiaseminaarin, joka on suunnattu työpajatoimijoille ja yhteistyökumppaneille erityisesti koulutussektorilla. Tänä vuonna seminaari järjestetään 10.–11.10. Hämeenlinnassa, ja sen teemoja ovat mm. ammatillisen koulutuksen reformi ja työpajatoiminta sekä erilaiset osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen mallit ja työkalut. Tervetuloa mukaan edistämään osaamisen tunnistamista ja tunnustamista Synergiaseminaariin! Ilmoittaudu mukaan 26.9. mennessä: http://tapahtumat.tpy.fi.pwire.fi/tapahtumat/synergiaseminaari-hameenlinna/.

synergiaseminaari
Synergiaseminaari on TPY:n perinteinen osaamisen tunnistamisen teemoja käsittelevä tapahtuma. Vuonna 2015 oltiin Lahdessa, tänä syksynä Hämeenlinnassa

Reetta Pietikäinen
tieto- ja laatupäällikkö
Valtakunnallinen työpajayhdistys